On aika lailla sopivaa, että paskan nimen saanut blogi saa myös paskan aloitusotsikon. Terve.
Olen pitänyt elämäni aikana monenlaisia blogeja, ja tullut yhteen loppupäätelmään: niillä täytyy olla jonkinlainen tarkoitus tai pointti, oli se sitten mikä tahansa. Kerätäkseen vakaan seuraajakunnan blogilla täytyy olla jonkinlainen keskipiste kuten muoti, ruoka, perhe, kauneus - tai vaikka kaikki neljä edeltävää.
Tällä blogilla ei ole tarkoitusta. Ei sitten minkäänlaista. Eikä minua oikeastaan pahemmin haittaa se, että lukijoita tuskin tulee naimattomuuteeni pettyneen äitini, kahden sokean kissani ja vieraiden silmäripsiä keräilevän sarjamurhaajan lisäksi olemaan kovinkaan monta, jos yhtäkään. Toki lisään tämän silti listoille, olenhan nykyajan tyypillinen pseudonarsistinen, itsekeskeinen ihminen. Pidempään yritykseen en kuitenkaan jaksa raahautua.
Aavikkomieli on juuri sitä, mitä sanookin olevansa; täysin tyhjän mielen avautumispaikka. Mitä oikeastaan tulee avautumaan tuskin liittyy kunnolla kehenkään tai mihinkään. Tiedossa ei ole Gandhin kyyneliin saattavia runonpätkiä tai viiltäviä yhteiskunnallisia analyyseja - kuten ei myöskään kevyttä päivänasurakkauspaitamakrokuvapersereiästäni-hifistelyä, suurta vedet silmiin nostattavaa komediaa tai ylipäänsä mitään kunnollisen seuraamisen arvoista. Täällä on vain tulevan kassialman epävakaata hölinää.
Tervetulloo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti